Hyvää uutta vuotta 2012! Vietin uuden vuoden Ljubljanassa. Uusi vuosi ei ole ollut minusta koskaan mikään erityisen ihana juhla, koska pelkään raketteja ja Suomessa on uutena vuotena yleensä aina niin kylmä. Täällä ei kuitenkaan ollut kylmä, raketteja sai kuitenkin pelätä. Kävin uuden vuoden aattona vaihtaribileissä, joihin jotkut olivat väsänneet jopa jotakin syötävää. Sieltä menimme keskustaan katsomaan ilotulitusa sekä uuden vuoden konserttia. Ilotulitteista ei kuitenkaan nähnyt valitettavasti käytännössä yhtään mitään, sillä ilma oli niin sumuinen. Ihmiset ampuivat kuitenkin jonkin verran raketteja yleisössä, joka oli minusta todella pelottavaa :s
En muista olenko valitellut täällä, mutta Ljubljana on todella sumuinen kaupunki, ja aurinkoa täällä ei pahemmin tule nähtyä, sillä kaupunki on aina sankan sumun peitossa. Harmittaa siis kyllä, että ilotulitus meni tavallaan hukkaan, kun eihän sitä kukaan nähnyt.
Eilinen ja tämä päivä olivat Ljubljanassa pyhäpäiviä. Onneksi ravintolat olivat tänään auki, ja pääsi syömään. Meidän asuntolaa ei ole pyhäpäivien takia siivottu uuden vuoden jäljiltä, ja asuntola on edelleen kuin pommin jäljiltä. Jossakin vaiheessa meidän kerroksen palohälytykset soivat ja käytävässä on ilmeisesti käytetty palosammutinta kun lattia on valkoisen jauheen peitossa. Palohälytykset täällä kyllä soivat aika useinkin, eikä koskaan oikein tiedä miten niihin pitäisi reagoida, koska yleensä ne johtuvat siitä, että ihmiset polttavat sisällä tai keittiössä. Ärsyttävää :s
Kongresti trg uutena vuotena. Taustalla näkyy Ljubljanan linnan kukkula. Ilotulitteet ammuttin linnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti