keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Opiskelusta ja muusta

Tänään olen yrittänyt selvittää tämän syksyn opintojani. Lähetin learning agreementini, eli opintosuunnitelmani, Sloveniaan huhtikuun lopussa, mutta en saanut sitä ollenkaan takaisin. Lappunen taisi joutua hukkateille. Eilen sain kuitenkin viimein viestin, että voin hakea suunnitelman opintotoimistosta. Kaikki suunnitelmani opinnoista eivät toteudukkaan, mutta onneksi suurin osa kuitenkin. Minulla oli aika palojn selvitettävää, sillä haluaisin tehdä opintoja kahdelta eri oppiaineelta: antropologialta ja psykologialta. Antropologialta pääsen osallistumaan vain kahdelle kurssille, koska kaksi muuta, joille olisin halunnut, järjestetäänkin vasta keväällä. Psykologialta pääsen osallistumaan ilmeisesti kaikille neljälle kurssille, joille haluan osallistua. Toivottavasti antropologialta löytyisi vielä jokin englanninkielinen kurssi, jolle voisin osallistua tänä syksynä. Jouduin ottamaan yhteyttä kahteen eri koordinaattoriin opiskelujeni tiimoilta, sillä eri oppiaineilla on eri koordinaattorit.

Opiskelen siis Faculty of Art:issa, eli humanistisessa tiedekunnassa. Minulle on oikeastaan omien opintojeni kannalta sama mitä opiskelen, sillä valitsemani kurssit tulevat sivuaineopintoihini, ja voin valita niihin minkä tahansa alan kursseja. Sloveniassa ei kuitenkaan järjestetä kovin paljon englanninkielistä opetusta, ei ainakaan humanistisessa tiedekunnassa. Lähes kaikki opetus on slovenian kielellä. Psykologia ja antropologia olivat ainoat oppiaineet humanistisessa tiedekunnassa, joilta löysin englanninkielisiä kursseja.

Sain myös tietää, että opintoni alkavat vasta noin kolmen viikon kuluttua. Huomenna minulla on kielikurssin viimeinen päivä, joten saan ilmeisesti lomailla seuraavat kolme viikkoa. No, kai sen ajan saa kulumaan. Pitää alkaa liikkumaan enemmän ja selvitellä kurssien tarkempia aikatauluja ja niin edelleen.

Tänään minulla oli slovenian kielikurssin koe, joka ei ollut erityisen vaikea. Kurssilla tuli paljon asiaa ja uusia sanoja koko ajan, mutta onneksi koe oli melko yksinkertainen. Neljän viikon aikana ehti tulla paljon asiaa ja kaikkea on vain mahdoton oppia niin nopeasti. Huomenna on vielä luvassa suullinen koe, joka ei onneksi voi laskea arvosanaa, korkeintaan nostaa sitä :) 

Kielikurssista saa yhteensä kolme opintopistettä. Pidin kielikurssista, vaikkakin jotkin asiat tuntuivat vähemmän tärkeiltä, esimerkiksi värit ja vaatteiden nimet. Niitä en usko tarvitsevani käytännössä. Sen sijaan olisin halunnut oppia enemmän jotakin fraaseja ja vaikkapa ruokasanastoa, sillä niihin törmää käytännössä useammin. Kokonaisuutena kurssi oli kuitenkin hyvä. Minua ei olisi myöskään haitannut, jos kurssilla olisi oppinut enemmän perustietoutta Sloveniasta. Esimerkiksi sain tietää facebookin kautta, että Sloveniassa saa sakot jos ajaa pyörällä ja puhuu samalla puhelimeen tai kuuntelee musiikkia. Lisäksi yksi vaihtari oli saanut 600 euron sakot ajettuaan pyörällä humalassa! Ja sakko nousee 1200 euroon jos sitä ei maksa 15 päivän kuluessa. Myöskin punaisia päin kävelystä voi saada sakot.

Kuvassa näkyvä pyöräilijä ei ole oikea ;)

maanantai 26. syyskuuta 2011

Wien ja kuulumisia

 Elämä Ljubljanassa kulkee tasaisen mukavasti. Lämpötilat ovat päivisin noin kahdessakymmenessä viidessä, joka ei ilmeisesti ole normaalia täällä syyskuussa. Yleensä syyskuu on täällä sateinen, mutta täällä ollessani vain yhtenä päivänä on satanut kunnolla. 

Kävin viikonloppuna Wienissä neljän päivän reissulla. Junaliput Ljubljanasta Wieniin ja takaisin maksoivat yhteensä 56 euroa ja juna-matka kesti kuusi tuntia per suunta. Aika halpaa naapurimaassa käyminen siis on. Olen kuullut jostakin, että opiskelijat voivat saada jonkinlaisella kortilla tai vastaavalla alennusta junamatkoista, mutta itse en ole tällaista korttia hankkinut, enkä tiedä siitä enempää.

Tässä hieman kuvia retkeltä:

Luonnonhistoriallinen museo




sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Piran

Tänä viikonloppuna kävimme Piranissa, joka on Slovenian rannikkokaupunki aivan Italian vieressä. Myös tänä viikonloppuna oli ihanat ilmat, Piranissa oli vähän liiankin kuuma, enkä valitettavasti päässyt mereen uimaan kun jätin bikinit kotiin. Piran on ihanan viehättävä pikkukaupunki, jossa on ahtaita ja pieniä kujia ja kauniita rakennuksia. Kaupunki on rakennettu aivan meren rantaan. 



Muurilta näkyvät maisemat









Piranissa olisi voinut olla vähän pitempäänkin, mutta viimeinen bussi Ljubljanaan lähti jo 16.30. Ehdimme kuitenkin käydä ihmettelemässä kirkkoa ja sieltä näkyviä maisemia, käydä taidenäyttelyssä sekä muurilla, josta avautui upeat näkymät. Lisäksi osa kävi uimassa ja kävimme syömässä kivassa ravintolassa. Myös Piranissa pystyi hyödyntämään opiskelijaruokakuponkeja, ja alle kolmella eurolla sain keiton, salaatin, kanafileen, ranskalaiset ja jälkiruokakakkupalan.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Bled-järvellä sunnutaina


Kävimme sunnuntaina joidenkin kielikurssilaisten kanssa Bled-järvellä, joka taitaa olla yksi Slovenian suosituimpia nähtävyyksiä. Järvi olikin aivan uskomattoman kaunis. Matka bussilla järvelle kesti reilun tunnin, tosin bussi oli myöhässä ja maksoi reilusti enemmän kuin luulimme. Junalla olisi päässyt kahdeksalla eurolla Blediin ja takaisin. Tulomatkan tulimmekin junalla, sillä sunnuntai taisi olla suosittu päivä lähteä Blediin. 

Bledissä on saari, jossa sijaitsee kirkko. Kävimme veneretkellä saaressa ja retki oli kyllä kymmenen euron arvoinen. Myös järven rannalla on kirkko, lisäksi rannalla on kukkulan päällä linna, josta on kauniit maisemat ympärille. Bledistä näkee myös Itävallan puolella olevat vuoret. Bledissä pystyi myös uimaan ja uimaranta olikin täynnä ihmisiä uimassa ja ottamassa aurinkoa. Järven vesi on todella vihreää.
Rannalla oleva kirkko veneestä nähtynä
Bledin saari ja kirkko veneestä
Maisemia saarelta
Maisemia saarelta
Bledin linna saaresta nähtynä. Taustalla näkyy Itävallan puolella olevat vuoret
Linnan juurella loputtomilta tuntuvien portaiden jälkeen

torstai 8. syyskuuta 2011

Kaupunkikierros ja kielikurssista

Tänään kävimme kiertämässä kielikurssiporukan kanssa Ljubljanaa oppaan johdolla. Kierros kesti tunnin eikä siinä kovin montaa kohdetta ehtinyt käydä katsomassa, mutta jotain kuitenkin. Ja sain tietää sentään jotain yksityiskohtia Ljubljanan nähtävyyksistä :) Kameraa minulla ei valitettavasti ollut mukana, olisi kyllä ollut kiva ottaa kuvia paikoista, joista sain kuulla. Sain kuitenkin esimerkiksi tietää, että Ljubljana-jokea sanotaan seitsemän nimen joeksi, sillä se menee välillä kallioiden sisältä ja sitä on aiemmin pidetty useana eri jokena. 

Kielikurssiamme on kestänyt nyt neljä päivää ja olen itse asiassa oppinut yllättävän paljon neljän päivän aikana. Oppimista helpottaa se, että nyt on oikeasti kielen ympäröimänä ja opittuja sanoja tulee bongailtua esimerkiksi ruokalistoista ja kylteistä. En kyllä vielä todellakaan pysty mihinkään keskusteluun ja paikallisten puhe menee ihan ohi :D Mutta eipä neljässä viikossa mahdottomia ehdi oppimaan. 

Tänään sain käyttöön opiskelijaruokajärjestelmän, joka toimii siis niin, että ravintoloissa on erilliset listat opiskelijamenuille, ja ruoista tarvitsee itse maksaa noin puolet tai vähemmän ja loput ruoan hinnasta menee valtion pussista ravintoloille. Käytännössä järjestelmä toimii niin, että slovenialaisella matkapuhelinliittymällä soitetaan tiettyyn numeroon ravintolassa, puhelin laitetaan jotakin laitetta vasten ja laite tulostaa kuitin. Sitten näytetään opiskelijakorttia ja maksetaan ruoka. Tänään kävin syömässä Falafel-nimisessä paikassa, jossa keitto, tee, falafel-rulla ja jälkiruoka maksoivat yhteensä minulle 2,78 euroa. Ei siis paha hinta :)

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Matkasuunnitelmia

Tänään ilmottauduin Erasmus-retkelle Krakovaan. Matka järjestetään 6-9.10 ja retkellä on tarkoitus käydä myös Auschwitzissa ja Wieliczkassa. Yhteensä matkasta täytyy pulittaa 160 euroa ja matkan hintaan sisältyy matkat, yöpymiset, aamiaiset ja järjestettyjä kierroksia Puolassa. En ole aiemmin käynyt Puolassa, joten siellä käyminen kiinnostaa kovasti. Yksi tärkeimpiä syitä, miksi valitsin Slovenian vaihtokohteeksi olikin se, että täältä pääsee helposti ja halvalla myös muihin maihin. Olen ymmärtänyt, että tällaisia retkiä järjestetään Sloveniassa vaihto-opiskelijoille useita, joten jos matkaaminen on mukavaa ja matka tuntuu hintansa arvoiselta, osallistun kyllä muillekkin yhteisille reissuille. Jos taas ei, sitten pitää matkustella omatoimisesti :)







Haluan ehdottomasti vaihdon aikana päästä käymään naapurimaassa Kroatiassa. Myös muut naapurimaat kiinnostavat, vaikka olenkin käynyt niissä aiemmin. Slovenian sisälläkin riittää varmasti paljon nähtävää, joten pelkäksi Ljubljanassa oleiluksi tämä viisi kuukautta ei varmasti jää :) Slovenian rannikolle tahdon päästä käymään jo tässä kuussa, koska luulen sen olevan kauneimmillaan silloin. Kielikurssillamme on opetusta maanantaista torstaihin, joten viikonloput ovat sen verran pidempiä, että sillon ehtii käymään halutessaan kauempanakin. 

maanantai 5. syyskuuta 2011

Ljubljanan linna

Sunnuntaina kävin toisen suomalaisen vaihtarin kanssa tutustumassa Ljubljanan linnaan. Linnasta oli kauniit maisemat koko kaupunkiin. Linnan tornista olisi varmasti näkynyt maisemia vielä paremmin mutta emme uskaltaneetkaan kiivetä sinne, sillä torniin olisi pitänyt kävellä avonaisia kierreportaita ja niissä alkoi väkisinkin huippaamaan, joten palasimme puolesta välistä portaita takaisin :)



Menossa linnaan jyrkkää polkua pitkin


Tässä maisemakuvia linnan viereltä otettuna:






On ollut mukava tutustua myös toisiin suomalaisiin vaihtareihin. Tänään alkaneella kielikurssilla oli meidän ryhmässämme 6 suomalaista. Opettelimme kielikurssilla numeroita ja kirjaimia sekä joitakin perussanontoja.Slovenian kieli tuntuu aika vaikealta oppia, sillä sitä ei ole kuullut koskaan aikaisemmin, eikä se juurikaan muistuta mitään muuta kieltä jota osaisin. Ljubljanassa ihmiset osaavat kuitenkin englantia todella hyvin, ja pystyn ilmeisestikkin suorittamaan kaikki kurssini englanniksi, joten en tiedä kuinka paljon slovenian kieltä tulen käytännössä tarvitsemaan.

Tänään kävin myös tutustumassa Slovenialaiseen byrokratiaan. Koska olen maassa 5 kuukautta pitää minun ilmoittaa asiasta poliisille. Ilmoituksen tekeminen ei ole täällä kuitenkaan ihan simppeli juttu, sillä mukaan tarvitsee kopiot passista, asumistodistuksesta, hyväksymiskirjeestä yliopistoon, todistuksen siitä, että on varaa asua Sloveniassa, kelalta saadusta eurooppalaisesta sairasvakuutuskortista, passikuvan (värillisen)..... Mitähän muuta? :D Lisäksi toimisto on niin piilossa, että sitä ei meinaa löytää millään. Onneksi muut vaihtarit kertoivat mitä kaikkea toimistoon mennessä tarvitsee, ja olin ottanut kopiot kaikesta ja hankkinut aamulla värillisen passikuvan. Lisäksi yksi saksalainen vaihto-opiskelija kävi viemässä minut toimistoon ja auttoi kaavakkeen täytössä siellä! Ihanaa miten avuliaita kaikki ovat.

Olen nyt viimeisen kolmen päivän aikana tutustunut muihin vaihtareihin, ja tavannut monta mukavaa tyyppiä. Ennen tänne tuloa ajattelin, että olen niin jäässä englannin kieleni kanssa että en varmasti onnistu aluksi kommunikoimaan kenenkään kanssa, mutta ihan hyvin kaikki on onnistunut. Ja yleensä jos jokin sana ei tule mieleen asian pystyy kiertämään jollakin tavalla. Nyt pitää mennä kotiläksyjen pariin :)

lauantai 3. syyskuuta 2011

Park Tivoli

Eilen tapasin muita vaihto-opiskelijoita, sillä sovimme facebookissa tapaamisesta kaupungilla. Yhteensä meitä taisi olla noin 20 ja oli mukava tavata vihdoin muita vaihtareita. Kävimme istuskelemassa parissa paikassa ja sain huomata, että Ljubljanassa ei kulje öisin juuri lainkaan busseja, ainakaan tänne päin ei mene yhtään. Onneksi keskustasta ei ole pitkä matka asuntolaan, jossa asun, ehkä noin kilometri, joten matka meni kävellenkin.

Asuntola, jossa asun: DOM 1, Rozna Dolinassa


Tänään kävin kävelemässä Park Tivolissa, joka on suuri puistoalue Ljubljanassa. Puistoalueelle on asuntolasta alle 100 metriä matkaa, joten tuolla tulee varmasti käytyä kävelyllä useinkin.









Kovin pitkää matkaa en puistossa jaksanut tänään kävellä, sillä jalat ovat kipeänä liiasta kävelystä ja lisäksi ulkona on noin 30 astetta lämmintä eikä minulla ollut vesipulloa kävelyretkellä mukana. Paluumatkalla kävinkin puistossa olevassa kahvilassa juomassa vettä, kahvia ja smoothien.

Ruoka on täällä ravintoloissa halvempaa kuin Suomessa ja myös alkoholijuomat ovat paljon halvempia. Ruokakaupoissa ruoka ei ole kovin paljon Suomen hintatasoa halvempaa, mutta ainakin hedelmät maksavat vähemmän kuin Suomessa. Kahviloissa on aika lailla sama hintataso kuin Suomessa. Ruokaan minulla on nyt kuitenkin mennyt aika paljon rahaa, sillä olen syönyt aika paljon ulkona ja kahviloissa. Asuntolassa on keittiö, mutta en ole vielä hankkinut astioita kertakäyttöastioita lukuun ottamatta, ja en ole varma pitääkö kaikkien hankkia omat kattilat, pannut, veitset jne. Tässä asuntolassa keittiö on yhteinen koko käytävän kanssa, eli sitä käyttää varmaankin 20-30 ihmistä, joten keittiössä kokkaaminen ei tunnu edes kovin mielenkiintoiselta.

Sloveniassa on käytössä opiskelijoille tarkoitetut aterialipukkeet tms. jotka ladataan puhelimeen. Lipukkeilla saa aterian monista Ljubljanan ravintoloista opiskelijahintaan, eli 1-4 eurolla. En ole vielä hankkinut slovenialaista puhelinliittymää, joka tarvitaan aterialipukkeiden käyttöön, mutta aion hankkia sellaisen ensi viikolla. Toivottavasti pääsen silloin käyttämään opiskelija-alennusta.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Kuvia Ljubljanasta

Olin tänään kaupungilla etsimässä humanistisen tiedekunnan yliopistorakennusta ja otin samalla kuvia kaupungilta. Olen tähän mennessä kierrellyt vain itsekseni kaupungilla enkä tiedä Ljubljanan nähtävyyksistä vielä mitään sen kummemmin.
Kirkko tms. keskustassa



Takana näkyy Ljubljanan linna. Oikealla puolella on yliopistorakennus

Ljubljanan linna

Maisemaa Ljubljanan keskustassa olevalta sillalta

Kaupunkia

Ljubljanan torilta

Hedelmäkojua

Ljubljanan tori