maanantai 12. syyskuuta 2011

Bled-järvellä sunnutaina


Kävimme sunnuntaina joidenkin kielikurssilaisten kanssa Bled-järvellä, joka taitaa olla yksi Slovenian suosituimpia nähtävyyksiä. Järvi olikin aivan uskomattoman kaunis. Matka bussilla järvelle kesti reilun tunnin, tosin bussi oli myöhässä ja maksoi reilusti enemmän kuin luulimme. Junalla olisi päässyt kahdeksalla eurolla Blediin ja takaisin. Tulomatkan tulimmekin junalla, sillä sunnuntai taisi olla suosittu päivä lähteä Blediin. 

Bledissä on saari, jossa sijaitsee kirkko. Kävimme veneretkellä saaressa ja retki oli kyllä kymmenen euron arvoinen. Myös järven rannalla on kirkko, lisäksi rannalla on kukkulan päällä linna, josta on kauniit maisemat ympärille. Bledistä näkee myös Itävallan puolella olevat vuoret. Bledissä pystyi myös uimaan ja uimaranta olikin täynnä ihmisiä uimassa ja ottamassa aurinkoa. Järven vesi on todella vihreää.
Rannalla oleva kirkko veneestä nähtynä
Bledin saari ja kirkko veneestä
Maisemia saarelta
Maisemia saarelta
Bledin linna saaresta nähtynä. Taustalla näkyy Itävallan puolella olevat vuoret
Linnan juurella loputtomilta tuntuvien portaiden jälkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti