torstai 1. syyskuuta 2011

Perillä

Pääsin tiistaina Ljubljanaan. Matkalle tuli hieman mutkia, sillä maanantaina oleva lentoni Helsingistä Kööpenhaminaan (josta piti lähteä jatkoyhteys Ljubljanaan) oli peruttu. Jäin siis jumiin Helsinkiin. Sain kuitenkin uudet lennot seuraavalla aamulle sekä ilmaisen hotelliyön ja illallisen. Tiistaina pääsin Ljubljanaan ja ihastuin tähän paikkaan välittömästi! En ole vielä ehtinyt ottamaan kuvia, joita voisin laittaa blogiini, sillä olen nämä pari päivää käyttänyt asioiden hoitamiseen.

Tiistaina menin ensin hostellille, josta lähdin etsimään asuntolatoimistoa. En kuitenkaan onnistunut löytämään toimistoa, sillä olin merkinnyt toimiston karttaani väärään paikkaan. Keskiviikkona onnistuin kuitenkin löytämään toimiston ja pääsin muuttamaan asuntolaan saman tien. Olin kuitenkin maksanut jo seuraavasta yöstä hostellista, joten nukuin siellä keskiviikon ja torstain välisen yön. Asuntola, jossa asun, sijaitsee lähellä keskustaa ja on melko uusi. Jaan huoneeni slovenialaisen tytön kanssa. En ehtinyt vielä kummemmin jutella tytön kanssa, mutta hän vaikutti oikein mukavalta. Huone maksaa 70 euroa kuussa, joka on mielestäni aika vähän.

Oikea puoli on minun


Tänään kävin hankkimassa Internetkaapelin ja onnistuin saamaan netin toimimaan. Netti maksaa euron kuussa. Lisäksi hankin bussikortin sekä kävin ottamassa kopioita parista paperista. Olen myös yrittänyt löytää asuntolan läheltä ruokakauppoja, mutta ihan lähellä niitä ei tunnu olevan. Sain kuitenkin neuvoja toiselta asuntolassa asuvalta henkilöltä missä on lähimmät ruokakaupat ja -paikat ja menen vielä tänään etsimään niitä.

Ihmiset ovat olleet täällä todella ystävällisiä. Kaupunki on sen verran pieni, että täällä on helppo liikkua. Ajattelin hankkia jostakin pyörän, sillä kävellen välimatkat tulevat kuitenkin aika pitkiksi. Tällä hetkellä jalkani ovat ihan poikki ja toisessa jalassa on iso rakko, sillä olen kävellyt ympäri kaupunkia hoitamassa asioita. Tuo bussikortti nyt kuitenkin auttaa tilannetta, eikä tarvitse niin paljon kävellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti