Joo yritän kaikin mahdollisin keinoin vältellä esseiden kirjottamista, ja teen kaikkea muuta mahdollista paitsi opiskelen. Olin eilen aika väsynyt kun kirjottelin tuota aikaisempaa postausta, ja nyt tuli mieleen pari juttua, jotka unohdin kertoa.
Eli täällä Sloveniassa on tuo yliopistot vähän erilasia kuin Suomessa. Ekanakin yliopistoilla ei ole yhtenäistä kirjastoa, vaan jokaisella oppiaineella on oma kirjasto. Kirjastot ovat aika pieniä ja niissä on vain yhteen oppiaineeseen liittyviä kirjoja. Osan kirjoista saa lainaan, mutta tenttikirjoja saa vain lukea paikalla tai ne saa yöksi lainaan, tai lainaan siksi aikaa, että ne voi käydä kopioimassa. Josta päästäänkin aiheeseen kopiointi: täällä pitää käydä ottamassa kopiot kopiointiliikkeissä, sillä yliopistoilla ei ole mahdollisuutta tulostaa tai kopioida. Kaikesta kopioinnista pitää siis maksaa, ja maksujen määrä vaihtelee kopiointiliikkeestä riippuen. Yksi tuloste on 4-10 senttiä. Kamalan kallista tuo kopiointi ei siis ole, mutta kyllä siihen joitakin euroja menee, jos kirjoja joutuu kopioimaan.
Koska Sloveniassa syödään opiskelijakupongeilla, ei yliopistoilla ole myöskään kouluruokaloita. Jonkinlaisia ruokaloita tosin joillakin tiedekunnilla on, meillä on kahvila, josta saa tietääkseni leivän ja salaatin opiskelijakupongilla, joten eipä ole tullut kokeiltua. Meidän tiedekunnalla ei ole myöskään naulakoita, joten takkia joutuu raahaamaan koko päivän mukaan, joka on kohtalaisen ärsyttävää. Yliopistolla ei kuitenkaan tule käytyä muuta kuin luennoilla, koska mitään hyviä opiskelutiloja en ole rakennuksesta löytänyt ja tiedekunnalla on vain yksi pieni kahvila, jonne ei tule mentyä usein.
Lisäksi humanistinen tiedekunta (Faculty of Arts) kärsii tilanpuutteesta, josta johtuen antropologian laitos sijaitsee yli puolen kilometrin päässä erillisessä rakennuksessa. Siellä ei ole edes sitä kahvilaa eikä myöskään tietokoneita, joita opiskelijat voisivat käyttää. Onneksi pystyn opiskelemaan myös kotona.
Tänään minulle muuten tuli paketti Suomesta! Paketissa oli joululahjoja ja vähän kaikkea, muun muassa paaaljon karkkia sekä pipareita! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti