maanantai 12. joulukuuta 2011

Opiskelijan harmaa arki

Viime aikoina suurin osa ajastani on tuntunut kuluvan opiskelujeni parissa. Ennen joulua pitäisi palauttaa 3 esseetä ja pitää yksi esitelmä. Joulun jälkeen on jäljellä 3 koetta, yksi esitelmä ja yksi esseen palautus. Suoritan täällä Ljubljanan yliopistossa yhteensä 7 kurssia (ainakin toivottavasti), joista 4 on psykologian ja 3 antropologian kursseja. Psykologian kurssien kanssa ohjeistukset ovat olleet selkeitä ja kurssien sisällöt mielenkiintoisia. Antropologian kanssa taas... Aiheet ovat kyllä mielenkiintoisia, mutta osalla kursseista ei tunnu olevan mitään käsitystä vieläkään miten kurssi suoritetaan ja milloin. Suurin osa luennoista on peruttu ja materiaaleista ei ota mitään selvää. Onkin vaatinut minulta pitkää pinnaa noilla kursseilla pysyminen. Saa nyt nähdä josko ennen joulua saisi jonkinlaisen käsityksen kahden kurssin suoritustavoista. 

Minua häiritsee kursseissa se, että täällä ei ole minkäänlaista sääntöä " 1 opintopiste vastaa x määrää työskentelyä tunneissa" kuten omassa yliopistossani. Eli se, kuinka paljon yhden kurssin eteen tarvitsee tehdä työtä, vaihtelee radikaalisti. Yhtä kurssia lukuunottamatta kaikki kurssini ovat kolmen opintopisteen laajuisia ja joidenkin kurssien työmäärä ei kyllä vastaa yhtään käsitystäni kolmesta opintopisteestä (työtä vaaditaan siis paljon enemmän). Onneksi en ottanut kuitenkaan enempää noita kursseja, muuten ei jaksaisi kaikkien kanssa pakertaa. 

Joulun aikaan pääsee onneksi vähän lomailemaan (no ei tämä nyt niiiin uskomatonta pakertamista ole ollut etteikö olisi aina jonkun X-files jakson voinut katsoa ) ja sen jälkeen ei enää luentoja pahemmin olekaan.


Löysin kivan kodin Serbista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti