Tänä viikonloppuna suunnistimme Kroatiaan viiden muun Erasmus-vaihtarin kanssa. Kävimme tutustumassa Istrian alueeseen, joka on Kroatian läntisin osa. Menimme Kroatiaan kahdella autolla. Reissaaminen oli yllättävän takkuista, sillä navigaattoreiden kanssa oli paljon ongelmia eikä meillä ollut kunnollisia karttoja. Perjantaina menimme kuitenkin Porecin kautta Pula-nimiseen kaupunkiin. Porec oli kaunis pieni rannikkokaupunki, mutta minun makuun liian turistikohteen oloinen.
Porecin jälkeen suuntasimme Pulaan, mutta valitettavasti toinen auto joutui pulaan :p Perjantaina kävimmekin vain hampurilaisilla, sillä pääsimme tutustumaan kaupunkiin vasta yhdentoista aikaan illalla.
Lauantaina kävimme katsomassa Pulan nähtävyyksiä ja uimassa Pulan ihanalla rannalla. Meri oli aivan uskomattoman kaunis ja saimme taas nauttia lämpimistä säistä. Kesä täällä vain jatkuu ja jatkuu :) Lisäksi kävimme illalla Rovinjim kaupungissa. Roviniin saavuimme kuitenkin vasta pimeän aikaan, joka oli vähän sääli.
| Amfiteatteri Pulassa |
| Pulan ranta |
Sunnutaina meidän oli tarkoitus suunnata vesiputouksille. Valitettavasti kävi kuitenkin niin, että toinen vuokra-autoistamme hajosi matkalle, ja vesiputousten sijaan vietimme koko päivän kroatialaisella huoltoasemalla. Autostamme hajosi kytkin keskellä moottoritietä. Onneksi satuimme olemaan juuri huoltoaseman kohdalla. Jouduimme odottamaan yli 7 tuntia ennen kuin pääsimme vihdoin autovuokraamon omistajan kyydillä kohti Ljubljanaa. Olipahan ainakin ikimuistoinen matka! Lisäksi saimme seuraksemme vielä kroatialaista armeijaa, joka oli ilmeisesti ohikulkumatkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti