maanantai 17. lokakuuta 2011

Tylsiä syyspäiviä

Aika on kulunut tavattoman hitaasti sairastaessa. En ole oikein uskaltanut tehdä mitään tai lähteä mihinkään tuon kauhkoputkentulehduksen (?) takia, koska en halua että se pahenee. Eilen kuitenkin kävin kuuden muun vaihtarin kanssa syömässä kiinalaisessa sekä elokuvissa. Elokuvissa pitänee käydä useamminkin, sillä leffalippu maksoi viisi euroa ja täällä elokuvat tekstitetään kuten Suomessakin, joten elokuvien seuraaminen onnistuu jos puhuttuna kielenä vain on englanti. Kävimme katsomassa elokuvan One day. 

Tänään menin BTC:hen, Ljubljanan ostoskeskukseen, etsimään itselleni talvitakkia. Täällä alkaa nyt olla jo kylmiä iltoja ja öitä, lähelle nollaa mennään. Lisäksi hankin tänään itselleni kirjastokortin yhteen Ljubljanan kirjastoon. En ole selvillä käykö tämä kirjastokortti vain tuossa yhdessä kirjastossa, mutta niin ymmärsin. Ainakin huonekaverini sanoi, ettei kannata hankkia kirjastokorttia pääkirjastoon, koska se on kalliimpi kuin muut kirjastot. Ei tuo mitään mahdottoman halpaa lystiä ollut siltikään: opiskelijoille kirjastokortti maksaa kahdeksan euroa vuodessa. Kirjastossa oli kuitenkin hyvä valikoima englannin kielisiä kirjoja, joten siellä todennäköisesti tulee käytyä jos vain aikaa riittää lukemiseen. Ja riittäisihän sitä ainakin nyt, kaikki aika tuntuu vaan kuluvan johonkin epämääräiseen haahuiluun (haaveiluun?). 

Huomenna minulla alkaa kuitenkin koulu! Ehkä.. En ole edellenkään varma millä viikolla luentojen olisi tarkoitus alkaa, mutta huomenna aion mennä kuitenkin yrittämään jos luento olisikin. Kyseisellä kurssilla ei kuitenkaan ilmeisesti ole englannin kielisiä luentoja joka viikko, ja jää nähtäväksi kuinka kurssi lopulta suoritetaan. Psykologian kurssien aikatauluja en ole saanut vieläkään, tuntuu hassulta, että Suomessa alkaa syyslomat ennen kuin minä saan edes aloitettua opintojani tälle syksylle :p Hiljalleen tässä alkaakin tulla ikävä jonkinlaisia rutiineja..


Ljubljanan pääposti. Siellä voi esim. maksaa laskuja tai vaihtaa rahaa. Kuva ei liity aiempaan tarinointiin mitenkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti