tiistai 11. lokakuuta 2011

Puolan reissu

Viikonloppuna osallistuin Puolan reissulle, jonka järjesti ErasmusTripsNetwork. Matkalla kävimme Krakovassa sekä Wieliczkan suolakaivoksilla ja Auschwitzissä. Lähdimme torstai-aamuna ja takaisin Ljubljanaan saavuimme Maanantai-aamuna. Puola ja Krakova oli ihana kokemus, mutta valitettavasti matka oli organisoitu todella huonosti enkä voi suositella kyseistä järjestöä kenellekkään. Erityisen paljon harmittaa se kuinka paljon kallista aikaa Krakovassa meni hukkaan sähellyksen ja turhan odottelun takia. Tänään kirjoitin kolmesivuisen valituskirjelmän matkan järjestäjälle, saa nähdä saanko siihen minkäänlaista vastausta.

Ehkä eniten matkassa ärsytti organisaattorin ja kolmen koordinaattorin asenne. Kukaan heistä ei edes tervehtinyt tai esitellyt itseään. Kukaan ei saanut suutansa auki koko matkan aikana, joten koko matkan ajan vallitsi epätietoisuus kaikesta. Eikä mitään oltu suunniteltu selvästikkään etukäteen: suunnitelmat muuttuivat jatkuvasti ja koko ajan täytyi itse olla kyselemässä mitä seuraavaksi tapahtuu ja valitettavan suuri osa ajasta kului odotteluun, joka olisi voitu välttää jos matka olisi organisoitu järkevämmin. 

Onneksi loppujen lopuksi pääsimme käymään kaikissa paikoissa missä halusinkin (Schindlerin tehdasta lukuun ottamatta) ja Krakovan kaupunkikierroksella, suolakaivoksella ja Auschwizissä oli ammattioppaat. Tässä jotain kuvamateriaalia:







Krakovassa oli sateista ja kylmää joten valitettavasti tulin matkalla sairaaksi. Huomenna menen ehkä lääkäriin, koska haluaisin saada jotain helpotusta yskään. Ljubljanassa on opiskelijaterveydenhuolto, mutta en ole kuullut mitään kokemuksia siitä enkä ole varma kuinka se toimii. Yritän selvitellä sitä tänään huonekaveriltani.

Huonekaverini on muuten maailman ihanin ihminen: hän esimerkiksi toi tänään minulle suklaata kun tiesi että olen sairaana :) Hän myös heräsi kello 3.45 torstaina keittämään minulle aamukahvia ennen Puolan matkalle lähtöäni! Hän siis osti minulle turkkilaista kahvia, mutta koska olen tottunut kahvinkeittimiin en osaa keittää liedellä kahvia. Hän siis välttämättä halusi, että saan hyvät aamukahvit ennen kuin lähden riessuun :)

Minulla alkaa varsinaiset opinnot ensi viikolla. On jo aikakin! Liian pitkään on tullut oltua lomalla ja kaipaan jotain rutiineja elämään. Toki tuo kielikurssi toi vähän rutiineja mutta nyt aikaa on kulunut vähän liikaa koneella istumiseen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti